tiistai 30. lokakuuta 2012

Uusia reseptejä

Ihania punajuuri- ja juustoreseptejä löytyi uudesta Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä. Reseptikirjassani alkaa olla jo lähemmäs sata ohejtta - noin neljää niistä oon jo kokeillut :D Oliskin vaan aikaa ja energiaa kokeilla uusia ruokia, mutta yleensä tulee tehtyä niitä samoja helppoja ruokia viikosta toiseen. Uunilohta ja perunaa, porsaan sisäfilettä ja broccolia, lasagnea, spagetti polognesea, broilerin rintafilettä... 





sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vuoden ekat glögit


Saunan jälkeen oli ihana lämmittää lasilliset glögiä ja mennä kirpsakkaan ulkoilmaan hetkekes hengähtämään. Joulupukki toi viime vuonna Iittalan Tsaikka lasit lahjaksi :)

Aamukahvit parvekkeella

Vähän oli viileetä, lämpömittari näyttää täällä -4°. Laitoin kuitenkin tossut jalkaan, aamutakin päälle ja menin partsille nauttimaan kahvista ja ihanasta auringonpaisteesta :) Kiva ajatella, että parin kuukauden päästä ei enää tarvitse tuijottaa naapuritalon seinää ja kerrostaloja parvekkeeltaan! Oma piha kullan kallis :)




perjantai 26. lokakuuta 2012

Hemmottelua Helsinki Day Spa:ssa

Ihanaa, että on perjantai! :) Semmonen työviikko takana, että oksat pois. Lisäksi iltaisin on ollut jumppaa, hammaslääkäriä, ym. niin että nyt on kyllä viikonloppu todella tervetullut. Pientä hengähdystaukoa työviikkoon tarjosi Helsinki Day Spa, jossa kävin kasvohoidossa. En ollutkaan ennen käynyt kyseisessä hoitolassa, mutta meinaan ehdottomasti mennä uudelleen. Kosmetologi oli todella mukava, kyseli paljon ja antoi vinkkejä ihon hoitoon. Hän myös kertoi koko ajan mitä tapahtuu seuraavaksi ja minkälaisia tuotteita käyttää. Oon nimittäin kerran käynyt sellasessakin kauneushoitolassa, jossa kosmetologi ei tervehtimisen lisäksi paljon muuta pukahtanut! 




Kasvohoidon jälkeen rentouduin odotustilan tuoleilla hetken teetä hörppien :) Ihana renoutusmusiikki soi hiljaa taustalla sekä hoidon ajan että tuossa odotustilassa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Seasonal decorations

Yksi lipastonlaatikkoni on omistettu kaikenlaislille vuodenajan mukaan vaihtuville koriste-esineille. Lähinnä laatikossa on eri tuoksuisia PartyLiten kynttilöitä, mutta myös muuta krääsää, jota mieheni vastalauseista huolimatta kylvän ympäri asuntoa vuodenajan vaihtuessa :) Kävin vihdoin keräämässä kastanjoita kerrostalon pihalla kasvavasta puusta. Hauskaa, miten pienillä jutuilla voi saaada uutta ilmettä ja vähän vaihtelua kotiin.

Valmistujaislahjaksi saamassani Pentikin kynttiläsomisteessa on kesän ajan ollut tekokukka ja nyt syksyksi täysin sen keräämilläni kastanjoilla. Ehkä kastanjat kaipais vielä käpyjä tai jotain muuta seurakseen - nyt purkki näyttää vähän orvolta!



Siivosin tänään myös parvekkeen talven tuloa varten. Siirsin puiset laatikot suojaan kaiteen vierestä ja purin muovisen kasvihuoneen. Kainelaista sitä yrittää no nyt tehdä, jotta joulukuun muutto ois kivuttomampi. Vein muun muassa kaksi säkillistä vanhoja opiskelumuistiinpanoja vihdoinkin roskiin. Myös gradun kirjoittamisessa käyttämäni ainiesto lähti tänään paperinkeräykseen! :D

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaikki ok :)

Asunnon kosteusmittaus oli eilen ja kaikki oli kunnossa! Jiihaaaa!! :D Se meinaa sitten sitä, että seuraavalla viikolla tehdään kaupat ja tasan kahden kuukauden päästä päästään muuttamaan :) Oon niin innoissani. Kaivoin hiirenkorville luetun IKEAn kuvaston esille ja selailin mitä kaikkea sitä voiskaan uuteen asuntoon hommata :)


Eilen kosteusmittauksessa kävin myös vähän mittailemassa meidän pihaa ja totesin, että olin kuvitellut sen noin kaks kertaa isommaks kuin se on! :D Marjapuskat (musta- ja punaviinimarjat) ainakin saa jäädä. Ruusupensas olis ihana, mutta toisaalta haluan myös ehdottomasti kukkapenkkejä ja kasvimaan. Luumu- ja kirsikkapuutha pihalta jo löytyykin.

Nyt kuppi teetä ja kohta puoliin ruokaa ja ehkä lasi viiniä. On kyllä ollut jotenkin tosi pitkä ja raskas työviikko. Ja vielä kun sataakin koko ajan! Mutta onneks tässä on nyt kaikenlaista jännitettävää ja suunniteltavaa tiedossa, niin ei ehdi toi syyssää masentamaan :) Isompi kissanräähkä pääsi vielä kuvaankin :)


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mungpavun idätys

Googlettamalla löytyi hyvä ohje mungpapujen idättämiseen. Tässä suoraan www.nicehouse.fi/kaittio -osoitteesta kopioituna:


Huuhtele 1 dl mungpapuja ja laita ne lasitölkkiin 4 dl veden kanssa. Sulje purkki esim. sideharsolla ja kumilenkillä. Anna papujen liota vedessä 12-18 tuntia. Huuhtele pavut ja poista ei turvonneet pavut. Aseta tölkki vinosti alassuin jotta kaikki vesi valuu pois, pimeään paikkaan (sideharsolla suljettu). Hyvä paikka on esim. perinteinen suomalainen astioiden kuivauskaappi. Huuhdo pavut kaksi kertaa päivässä huoneenlämpöisellä vedellä.
Pavut ovat valmiita 3-5 päivän kuluttua ja säilyvät jääkaapissa noin viikon.

Nyt vaan odotellaan, mitä tästäkin seuraa :)





tiistai 16. lokakuuta 2012

Ruohonjuuritasolla

Ostin paria eri Clipperin yrttiteetä Ruohonjuuresta:
- Vihreä tee, gingko-mustaherukka, ja
- Sleep Easy -iltatee

Rauhoittavat iltateet on mun lemppareita, koska oon niin huono nukkumaan ja kärsin muun muassa unihalvauksista. Tässä iltateessä on valeriaanaa (rohtovirmajuurta), jota käytetään yleisesti univaikeuksiin. Itsekin otin nelisen vuotta sitten pääsykokeisiin lukiessani iltaisin valeriaana-tabletteja, että sain unenpäästä kiinni, eikä aivot käyneet koko yötä ylikierroksilla.


Ostin myös Mung-papuja, joita rupean idättämään, sekä ruususuolaa. Ruususuolasta (tai kristallisuolasta) tuli puhe kaverin kanssa ja kuulin, että ruususuola sisältää yli 80 eri mineraalia, jotka tavallisesta pöytäsuolasta (kemiallisesti puhdistetusta natriumkloridista) on jalostuksen mukana kadoneet, mm. rautaa, magnesiumia, sinkkiä, seleeniä, kromia, kuparia, fluoria, jne. Samaltahan tuo maistui kuin normaalisti käyttämäni suolakin :)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ihana syyspäivä

Kävin tänään vanhempieni luona syömässä ja innoistuin ottamaan kuvia, kun oli niin kaunis aurinkoinen  sää. Harmi vaan, että jouduin ottamaan kuva iPhonella, koska oon kadottanut sekä pokkarini että järkkärini akkulaturit! 




torstai 11. lokakuuta 2012

Puutarhahommia

Oon niin innoissani, kun monen vuoden odotuksen jälkeen alkaa näyttää siltä, että saadaan vihdoin talo, jossa on pieni piha :) Ostin kirjakaupasta Suomalainen piha ja puutarha -kirjan, jossa on kerrottu just tällaselle poro-/viherpeukalolle sopivalla tavalla mitä istuttaa, mihin ja millon. 




Kauhean suuri meidän piha ei ole. Semmonen kuin rivi- tai paritaloissa nyt yleensä on, ja siitäkin puolet  terassia. Mutta muutama ruusupuska, viinimarjapensaat, pari kukkaistutelmaa ja parin neliömetrin kokoinen kasvimaa pitäis saada mahtumaan :)






tiistai 9. lokakuuta 2012

Pientä piristystä

Kävin työpäivän päätteeksi Citykäytävän Lushissa hakemassa uuden käsisaippuan ja ihailemassa muita uutuuksia. Tällä kertaa valitsin kosteuttavan saippuan - kylmenevät ilmat kun alkaa jo näkyä karheina käsinä. Tassu-saippuan tuotot menee eri eläin-hyväntekeväisyyskohteisiin.



Lushin tuorekasvonaamiot on ihan herkkuja ja ne säilyy jääkaapissa muutaman viikon. Tätä Oatfix-naamiota en olekaan ennen kokeillut. Banaania, kauraa, jauhettua mantelia... NAM! :)



Mulla on ollut kauheita vierotusoireita, kun oon nyt reilun vuoden ajan joutunut tulla toimeen ilman kylpyammetta! Uuteen kotiin mahtuu vain noin 130 cm pitkä amme... Mutta löysin netistä jo 118 cm pituisiakin ammeita :D Siinä saa kyllä kylpeä jo ihan polvet suussa. Mulle kelpais vaikka istuma-ammekin - ihan sama, kunhan saa kölliä lämpimässä vedessä, ja mielellään Lushin ihanien kylpyvaahtoviipaleiden tai kylpypallojen tuoksussa.

Muutamia lemppareita:

Yuzu & Cocoa Bubblerooni -kylpyvaahtoviipale (kuva www.lush.fi)

The Comforter -kuylpyvaahtoviipale (kuva www.lush.fi)
Twilight-kylpypallo (kuva www.lush.fi)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Syksy ja kynttilät

Taas alkaa olla aika kaivaa kynttilät esiin syksyn pimeneviin iltoihin. Kuvan somiste on Partyliten ja kastanjat omin käsin poimittu Herttoniemen kaduilla kasvavista puista :) Olin muuten ihan innoissani, kun huomasin, että myös nykyisen kerrostalomme etuovella kasvaa kastanjapuu!


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Big News!

Asunnon ostotarjous meni läpi :D Jännittävää!!! Lopulliset kaupat on vielä siitä kiinni, että asunnon kosteusmittauksessa on kaikki ok, mutta luulisin, ettei näin uudessa (vuonna 2007 rakennettu) asunnossa ole sen suhteen ongelmia. 

Muuttamaan päästään vasta joulukuun lopulla, mutt heti jo rupesin miettimään mistä kaikesta vois päästä eroon ennen muuttoa, ihan vaan siksi, että inhoan niin paljon tavaroiden kantamista! Me ollaan tässä viimeisen viiden vuoden aikana muutettu noin vuoden välein ja joka kerta mä oon vanonut, että tää on viimeinen muutto ikinä! Pitäis melkein varata pöytä kirppikselle, että pääsis edes jostain rojuista eroon :)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Juttuja Hulluilta päiviltä


Selasin Hullujen päivien kuvastoa ja muutama juttu saattaisi lähteä sieltä mukaani, jos viitsisin sinne ryysikseen henkeni kaupalla lähteä :)



Sarpaneva-pata
Gantin pyykeet
Magisso teekuppi

Jamie Oliverin mortteli
Artekin Domus-tuoli






torstai 4. lokakuuta 2012

Tyylitön sisustaja

Mulla ei ole oikein minkäänlaista tyylitajua, ei vaatteiden eikä sisustamisen suhteen :) Se on tietysti kauheen kiva, kun blogin aiheena on sisustusjutut :D En osaa nähdä isoja kokonaisuuksia sisustamisessa, vaan ihastun pieniin ihaniin yksityiskohtiin, joita käytän kaikkia rohkeasti vaikka samassa tilassa. Esimerkkinä alla oleva "Twiity-Twiiksi" nimeämäni soijakannu, joka oli vain pakko saada :) Kitsch, suomalainen muotoilu, Ikea - siinä kolme sanaa, jotka kuvastaa mun sisutustyyliä. 








Tässä vähän esimakua tulevasta :D Toivottavasti ei tullut jo yliannostusta kaikenmaailman "ihanuuksista"!


Kotia etsimässä

Kolmisen kuukautta ollaan mieheni kanssa nyt etsitty omaa kotia. Vuokralla asuminen ei todellakaan ole meidän mieleen - sehän on vähän sama kuin jos heittelis joka kuukausi 1000 euroa ikkunasta ulos! Lähes kahdessakymmenessä näytössä on käyty ja nyt vihdoin löytyi sellainen asunto, jossa alkaa kaikki olla kohdallaan :)

Kyseessä on vuonna 2007 rakennettu kaksikerroksinen paritalo, 93 m2, kolme makkaria ja pieni piha. Nähtiin asunnon ilmoitus netissä, innostuttiin molemmat, käytiin asunnon ensiesittelyssä ja jäettiin seuraavana päivänä tarjous :) Tilanne on tällä hetkellä se, että korotettu tarjous odottaa huomiseen asti myyjän vastausta, toivottavasti hyväksyvää. 

Liian ronkeleita asuntoa etsittäessä me ei mun mielestä olla oltu. Kolme makkaria on ollut toiveissa ihan vaan siksi, että muutaman vuoden päästä kuvioissa saattaa olla lapsi ja tässä asunnossa haluttais nyt sitten asua pidempäänkin. Piha on aivan ehdoton edellytys, koska mun lemppari kesäpäivät koostuu auringonpalvonnasta. Lisäksi nyt jo mielessä on huima lista kaikista kasveista, joita pihalla tullaan viljelemään. Uudempi talo sopii meille vanhaa paremmin sen vuoksi, ettei tarvitse (ellei itse halua) tehdä mitään suurempia remontteja ennen muuttoa. Paikka kylpyammeelle on mun oma ehdoton edellytykseni - olkoonkin sitten vaikka istuma-amme, jos muu ei mahdu! :D