torstai 11. heinäkuuta 2013

Back to square one

Lähdin eilen lenkille, tavoitteena juosta 8 km. Neljän kilometrin kohdalla alkoi tuntua niin pahalta, että päädyin kävelemään loppumatkan. Miten voi olla?!? Kuukausi sitten juoksin puolikkaan ja nyt en jaksa edes viittä kilsaa?

Näissä tamineissa lähdin pilviseen säähän kipittämään. Olis voinut mennä lyhythihasellakin... :)

Taisin ensinnäkin lähteä liian kovalla vauhdilla ja tietysti lämmittelemättä liikkeelle. 4 ekan kilsan aikana keskivauhti oli noin 6 min 30 s per kilometri ja syke huiteli 165 paikkeilla... Luulen kyllä, että mulla on myös jotain allergiaa, flunssanpoikasta tai jotain muuta väsymystä päällä, koska nokka on koko ajan tukossa ja päätä särkee välillä. Ilma oli eilen myös aika aihdistavan kuuma, vaikka olikin pilvistä ja lenkin aikanakin satoi muutaman tipan. Tai sitten mä oon tosiaan tässä kuukauden löhöilyllä onnistunut romuttamaan kuntoni täysin!




Hetken aikaa siinä kirosin ja manasin itseäni, että tällanen luuseriko musta on nyt tullut. Kotia kohti kävellessä ja asioita pohdiskellessa kuitenkin totesin, että luuseri on se, joka jättää nyt leikin kesken eikä elämäänsä lannistuneena enää ikinä käy lenkillä. Muhun tämä jäätävä jäätyminen sen sijaan iski sellasen perkeleen päälle, että jos ei tänään niin huomenna ja ylihuomenna ja ylihuomisenhuomenna mennään taas lenkille ja kasvatetaan se juoksukunto vähintään puolikkaan tasolle! :D 

Jotta lenkki ei ois mennyt ihan hukkaan, poimin kotimatkalla muutaman kukan ja yhden heinän.





2 kommenttia:

  1. Ei kuukauden tauko romuta mitenkään kuntoa! Kroppa vain on jo vähän unohtanut liikkumisen joten se tuntuu aluksi hankalammalta kuin silloin kun se oli säännöllistä. Muutama lyhyt lenkki alle ja sitten pidemmätkin kulkee ihan kuin ennen, usko mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olit :) Uskaltauduin tänään kokeilemaan sitä 8 km uudelleen, eikä siinä nyt mitään ihmeellistä ollut. Oli varmaan vaan viime viikolla huono päivä kun niin romahdin. Eiköhän tämä tästä taas :) Vaikkakin sen Runner's Twilightin elokuun alussa meinaankin jättää väliin. Espoon rantamaraton myöhemmin vois olla kiva :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)