keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Back in business

Viime viikko meni täysin löhöillessä ja mässätessä :D Olkapää oli sen verran kipeä ja sattui hengittäessä, etten viitsinyt käydä juoksemassa. Lisäksi potkunyrkkeilytreeneissäkin oli pääsiäistauko. Oon huomannut, että aina, jos tulee tällaisia viikkoja tai pidempiä aikoja, jolloin en pääse treenaamaan, niin syöminenkin lähtee lapasesta. En jaksa ollenkaan katsoa mitä pistän suuhuni ja niinpä viime viikon ruokavalioon kuului Monsteripizzan lisäksi muutama pussi karkkia, sipsiä, pannukakkuja ja popcornia :D 

Eilen käytiin kaverin kanssa kuitenkin lönköttelemässä noin 7 km lenkki. Teki kyllä hyvää :) Olin vähän huolissani, koska unohdin juoksutakkini kotiin ja jouduin juoksemaan vain kahdella pitkähihasella, mutta loppujen lopuksi ne osottautui ihan riittäväksi vaatetukseksi. Vähän alkoi jo olla kevätfiilistä, kun aurinko paistoi ja tiet oli osin ihan sulat :) Polar Beat on nyt ollut yli kaksi viikkoa huollossa ja jos ei kohtapuoliin tule soittoa, että se on noudettavissa, niin käyn vähän räyhäämässä InterSportissa :D

Tänään on potkunyrkkeilyn keltasen vyön koe, johon en tosin ole menossa muuten kuin kannustamaan miestäni, koska itse olen keltasen vyön tehnyt jo 10 vuotta sitten! Pitäis vielä hankkia meille molemmille kypärät ja miehelleni säärisuojat, ennen kuin saadaa osallistua seuraavan tason (oranssi vyö) treeneihin. Pakkohan ne on varmaankin tänään sitten ostaa päräyttää :)

1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu! :)

    Käy lukemassa ohjeet osoitteesta http://latraaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)