perjantai 5. huhtikuuta 2013

Maxim - urheiluravinteet

Pääsin mukaan Buzzador-kampanjaan, jossa testaan ja bloggaan Maxim-urheiluravinteista. Buzzadorina toimiminen tarkoittaa sitä, että silloin tällöin saan hakea mukaan kampanjoihin, joissa saan tuotenäytteitä, joista sitten keskustelen tuttavien ja ystävien kanssa ja kerron tuotteen eduista.



Tämä Maxim-kampanja sattui oikein hyväaan aikaan, nyt kun on koko kevät oikeastaan tullut liikuttua paljon ja tavoitteellisesti. Kunhan tuotepaketti viimein saapuu, pääsen kokeilemaan tuotteita, mutta tässä jo vähän tietoa etukäteen. Maximilta löytyy tuotteita ennen suoritusta, suorituksen aikana ja palautumiseen.

Ennen suoritusta on tärkeää saada riittävästi energiaa hiilihydraateista. Itse treenaan usein työpäivän päätteeksi, enkä välttämättä kerkeä syödä kunnon päivällistä ennen treenejä, joten energiapatukka on hyvä vaihtoehto. Maximilla on kuusi eri energiapatukkaa, joista kaksi on tarkoitettu erityisesti ennen treeniä syötäväksi: Maxim Energy Bar ja Maxim Before Training Bar.

Suorituksen aikana elimistö tarvitsee nesteen lisäksi suoloja. Itse en välttämättä juo edes vettä noin tunnin mittaisissa treeneissä, mutta esim. tätä pidemmillä lenkeillä on yleensä 3 dl vesipullo matkassa. Maximilta löytyy urheilujuomat sekä jauheena että kätevänä poretablettina. 

Suorituksen jälkeen (tämä on lempparini :) tarvitaan sekä proteiinia että hiilihydraatteja. Itse olen lähinnä keskittynyt tuohon proteiinipuoleen ja pirtelöihin, mutta useinkaan en ole muistanut juoda protskujuomaani heti treenin jälkeen, vaan vasta muutaman tunnin kuluttua... Maxim Recovery Drink tulee juoda tunnin kuluttua suorituksesta ja myös palautuspatukoita on kahta erilaista. 

Maximin sivuilla on kätevä tuotevalitsin, jolla pääsee tutkimaan, mitkä tuotteet on omiin tavoitteisiin sopivia. Käy kokeilemassa tästä tai mene sivulle www. maximsports.fi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)