keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lenkki uusissa maisemissa

Käytiin eilen työpäivän päätteeksi kaverin kanssa koluamassa Helsingin rantoja. Lenkille kertyi mittaa 13,3 km ja aikaa kului 1 h 35 min. Muutamaan otteeseen jouduttiin pysähtymään liikennevaloihin, joten pari minuuttia voi tosta ajasta vielä ottaa pois. Oli kiva juosta välillä vähän uusissa maisemissa ja päästä vähän muutenkin tuulettumaan ja kälättämään. Syke mulla pysyi hyvin alhaalla - keskisyke 136, mutta olihan vauhtikin aika hiljainen :)

Vähitellen alkaa kyllä huomata, kuinka kunto on parantunut, vaikka ihan niin paljon en ole juossut kuin alkuperäisen juoksusuunnitelman mukaan oli tarkoitus. Tällanen 13 km sujuu ihan leikiten - koko ajan pystyy puhumaan, enkä perille päästyäni ollut totuttuun tapaan ihan munakoison värinen ja puuskuttava :D Toisaalta kunnon kehittymisestä seuraa se, että semmoset 5 km lenkit ei tunnu enää oikein missään (ellei tee intervalleja) ja aikaa alkaa kulumaan hulluna, jos vielä haluaa sitä kuntoa kohottaa ja yli 10 km lenkkejä vipeltää.











2 kommenttia:

  1. Voi pitääpä itekin käydä jossain vaiheessa koluamassa noita Helsingin rantaviivoja! Oon uskollisesti pysytellyt lenkeilläni aina Keskuspuisto-Hakaniemi-Meilahti akselilla, mutta nyt voisin kyl yrittää uskaltautua juoksemaan myös lähemmäs keskustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaunishan toi reitti oli, mutta ainakin kaivopuiston rannassa oli vielä melko kylmä ja tuulista :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita :)